Mitä asiakkaan
on hyvä tietää!
Kaikki huonekalut voi uudelleenverhoilla!
Varsinkin vanhemmat kokopuusta tai tukevasta vanerista tehdyt huonekalut
kannattaa lähes poikkeuksetta verhoilla uudestaan, mutta myös
muunkinlaiset kalusteet tulevat kysymykseen. Useat verhoilijat tekevät
pieniä puuosakorjauksia varsinaisen verhoilun ohessa.Lisäksi
heillä on yhteyksiä puuseppiin suurempien puukorjausten
tullessa kysymykseen. Siksi kannattaakin aina ensin kysyä verhoilijalta,
ennen kuin heittää vanhan huonekalun menemään.
Uudelleenverhoilu on ekologinen vaihtoehto! Vanhan
huonekalun verhoilu on luonnolle parempi vaihtoehto kuin sen heittäminen
menemään ja uuden ostaminen. Usein vanhat huonekalut ovat
rungoltaan parempilaatuisia kuin nykyiset ja niistä saa uuden
veroisen ellei paremmankin pehmusteen ja/tai päällyskankaan
vaihdolla.
Vanha huonekalu – uusi ilme! Vaihtamalla
vanhaan huonekaluun uuden päällisen se voi saada aivan uuden
ilmeen. Myös pehmusteita voi muutella asiakkaan toivomusten mukaisesti
esimerkiksi kovemmiksi.
Antiikkia, antiikkia! Antiikkihuonekalu ei
menetä arvoaan, joten sen uudelleenverhoilu kannattaa aina. Verhoilijat
ovat perehtyneet eri tyylisuuntiin ja osaavat antaa asiantuntevaa neuvoa
antiikkihuonekalun istuimen muodon suunnittelussa ja kangasvalinnoissa.
Antiikkihuonekalujen meinneiden vuosisatojen tunnelma on aina läsnä,
vaikka vaihtaisitkin siihen uuden päällisen.
Kun otat yhteyttä verhoilijaan 
Kun otat yhteyttä verhoilijaan, varaudu kertomaan,
minkälainen
huonekalu on kyseessä ja mitä haluat sille tehdä. Kiinnitä huomiota
ainakin seuraaviin seikkoihin
- kuinka vanha huonekalu
- huonekalun historia ja tyyli, mikäli se on
tiedossa
- onko se käsin tehty vai tehdasvalmisteinen
- on siinä puuosia näkyvissä ja tarvitsevatko
ne korjausta/ pintakäsittelyä
- onko huonekalu koristeltu nauhoin, terein,
nyörein,
napein, hapsuin jne.
Verhoomoilla on usein hyvät kangas- ja nahkavalikoimat. Jos pysyt
jo ensiyhteydellä kertomaan, minkälaista kangasta olit ajatellut
huonekaluusi laittaa, se auttaa verhoilijaa esittelemään
sinulle oikeanlaiset kankaat. Kankaita valittaessa täytyy ottaa
huomioon kankaan laadun, hinnan ja värien lisäksi sen kulutuksen-,
valon- ja kosteudenkesto sekä julkitiloissa paloturvallisuusnäkökohdat.
Verhoilija ei voi antaa suoraa hinta-arviota
työstä näkemättä huonekalua,
mutta jo valokuvankin saaminen auttaa häntä. Usein verhoilijan
täytyy kuitenkin nähdä huonekalu ja joskus jopa työn
edetessä hän pystyy vasta arvioimaan, mitä täytyy
uusia ja korjata. Ennen työn aloittamista verhoilija antaa asiakkaalle
hinta-arvion ja kangasmenekin ja, jos siihen tulee muutoksia työn
kuluessa, hän ottaa asiakkaaseen yhteyttä ja sopii muutoksista.
Monilla verhoomoilla on myöskotiinkuljetuspalvelu.
Jos otat yhteyttä jäsenverhoomoomme, näet
yhteystiedot
Jäsenet-linkin alla.
Joillakin verhoomoilla on kotisivut, joilla
voit käydä katsomossa, minkälaisiin huonekaluihin ko.
verhoomo on erikoistunut.
Mistä tunnistat
mestarin 
Mestarikirjan suorittaneet ovat sitoutuneet noudattamaan
mestarin eettisiä ohjeita. He lupaavaat mm.
- kehittää jatkuvasti omaa ammattitaitoaan
- arvostaa myös muiden ammattien osaajia
- säilyttää luottamukselliset
suhteet asiakkaaseen
- antaa asiakkaalle vain laadukkaita töitä tai
palveluja
- hinnoitella työ ja palvelut kohtuullisesti
- ottaa huomioon työn tekemisessä sekä raaka-
ja tarveaineiden käyttämisessä ympäristön
asettamat vaatimukset
- huolehtia omalta osaltaan ammattitaidon siirtymisestä seuraaville
sukupolville ja
- noudattaa maan lakeja ja asetuksia sekä muutoinkin
hyviä tapoja.
|